Olen aina ihmetellyt sitä, että tanssia perustellaan kuntoliikunnalla.  Tanssimiseen liittyy aina nuorilla kiinnostus toiseen sukupuoleen ja parinmuodostuksen jälkeen tanssi on enemmän sosiaalinen tapahtuma kuin liikunnallinen.

No niin tai näin. Kuulun ns. suuriin ikäluokkiin ja kotikaupunkini ympäristössä oli lavatanssit kaikkina muina viikonpäivänä paitsi maanantaisin.  Lavat olivat kuitenkin niin kaukana, että niihin oli mentävä autolla.  Olen aina vihannut köyhyyttä ja kurjuutta, ja olin varma, että kun kuljen tansseihin linja-autolla niin kukaan tyttö ei ole minusta kiinnostunut.  Heti kun olin saanut ajokortin piti myös saada auto.

Auton sain kouluajan kesätienestillä. Koska budjetti oli pieni niin ensimmäinen autoni oli vanha kuplavolkkari.  Auto on merkityksellinen muiden autojeni joukossa, koska eräällä tanssireissulla autooni istui tuleva vaimoni.

Elämässä pitää päästä eteenpäin, siksipä auotoakin piti vaihtaa ajoittain.  Seuraava autoni oli poliisihuutokaupasta ostettu volkkari.  Tarjosin autosta 8 mk (Spede oli tarjonnut TV:ssä autosta 8 mk, siitä malli). Vaikka muita varsinaisia huutajia ei ollut, ovea maalaamassa olleet maalarit havahtuivat huutamiseen, tarjosivat 100 mk.  Lisäsin 150:een ja kuulin toisen maalarin sanovan; jätetään, ilmeiseti poika tarvitsee auton.

Seuraavan autoni - Skoda Octavia- sain palkaksi vaimoni kummitädiltä, kun jaoin 3 kk varhaisjakelun lehtiä hänen sijasta. Tällä autolla teimme nuorenaparina kesälomamatkan vaimoni sukulaisiin Pohjanmaalle.  Kyllähän komiat pohjalaiset katsoivat autoa vähän halveksivasti, mutta onneksi ottivat sentään minut reilusti vastaan.  Skodalla kävin myös tekussa Turussa. Auton tarina loppui Kaarinaan, kun poliisi otti siitä rekisterikilvet pois.

Seuraavien 20 vuoden aikana autoni vaihtuivat usein. Työskentelin 10 vuotta länsikaupan parissa ja 10 vuotta itäkaupan parissa.  Tarvitsin autoa paitsi itse työssä, myös työmatkoihin.  Olinko huono työntekijä vai onko minussa jokin luonnevika, koska minä en ole koskaan saanut työtä kotikaupungistani.  Siihen aikaan lyhin työmatkani oli 66 km yhteen suuntaan.

Alla piti olla kunnon auto ja siksipä vaihdoin autoja noin joka toinen vuosi. Taisivat kaikki olla Peugeot-merkkisiä.  Suurin syy tähän oli rakas appiukkoni, joka aina ajoi Pösöllä, ja joka oli saanut maahantuojalta kunniataulun yli miljoonan kilometrin ajamisesta Pösöllä.

Minulla oli Peugeot kun aloitin Viipurissa. Ns. suomalaiset Viipurin asiantuntijat - siis miehet jotka päivästä toiseen nuokkuivat kaljalasin äärellä ja jahtasivat Viipurin tyttöjä - ilmoittivat minulle heti, ettei Viipuriin kannata tuoda hyvää autoa, kyllä paikallinen väestö sen tuhoaa.  Uskoin heitä ja hankin seuraavaa matkaa varten halvan Datsunin.

Jo menomatkalla kuulin jotain outoa moottorista, mutta venäläiset jotka ovat tottuneet vaikka mihin saivat auton kuntoon. Parin viikon jälkeen lähdin Suomeen viikonloppuvapaalle. Koska olin verovankina, lähdin myöhään illalla, jotta olisin puolelta öin tullissa. Ajettuani 40 km, olin varmaan Säkkijärvellä, auton moottori kolahti ja ympärilläni leijaili harmaa savu. Auto jäi siihen. Mietin, että lähdenkö kävellen kohti Viipuria vai Suomeen, johon oli lyhyempi matka.  Tajusin, etten voinut tulla Suomeen ilman autoa. Tullipapereissa oli autoleima, joten auto oli tuotava Suomeen. Siis kohti Viipuria. Oli täysikuu ja pakkasta yli 20 astetta. Siinä kävellessäni kuulin mielikuvituksessani jo susien ulvontaa, mutta matkan oli jatkuttava. Käveltyäni muutaman kilometrin takaani tuli venäläinen auto.  Ei muuta kuin 50 mk auton valokiilaan ja kyyti Viipuriin oli varma.

Aamulla soitin veljelleni kertoen tapahtuneesta, ja pyysin häntä saapumaan hinaamaan auton Suomeen.  Kun olimme autoni kohdalla huomasimme, että yön aikan vorot olivat käyneet vieden lasinpyyhkijät, etupenkin ja paljon muuta.  Onneksi olivat jättäneet pyörät alle.  Siinä minä istuin kaljakopan päällä käsi sivuikkunasta rätillä tuulilasia pyyhkien hinauksessa. Emme ole koskaan päässeet niin nopeasti Venäjän tullin läpi, kun tullimiehet näkivät meidän karavaanin.

Vaikka Datsun ei ollut minkään arvoinen, niin varkaat veivät myös arvotavaraa - nimittäin tuliaiseni; pullon 60 % kossuvodkaa ja purkin punaista kaviaaria.

Vaimon jälkeen auto on ollut reissumiehen paras kumppani.