Olen työkennellyt vuosia maahanmuuttajien parissa, ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, etten ole rasisti, vaan pidän kaikkia kansoja yhdenvertaisina.  Ennenkuin pääsin näin pitkälle, olin vain ei-rasisti Suomessa eli pidän ja pidin kaikkia Suomen heimoja yhdenvertaisena. Sittemmin olen jalostanut itseäni vielä niin, että pystyn pitämään jopa esihistoriallisia ihmisiä yhdenvertaisina - muinaiset savolaiset muikunpyytäjät olivat yhdenvertaisia hämäläisten ilvesten ja oravien metsästäjien kanssa.   Ja kun minusta aika jättää, niin olen vakuuttunut, että lapseni ja lapsenlapseni kantavat kunnialla sukuni ei-rasistin sädekehää.

 

Olin solminut kristillisen avioliiton jo ennen puolustusvoimiin (kansankielellä armeija) menoa.  Olin saanut puolisoksi pohjalaisen. Tosin tiesin jo silloin, että vaimoni ja hänen sukunsa on niitä sivistyneimpiä eli kultiveerattuimpia sukuja Pohjanmaan lakeuksilta.  Esim. rakas appeni oli rahallisesti suurin sponsorini varusmiespalvelusta suorittaessani.

Armeija alkoi, kuten kaikki armeijat.  Asetuttiin tupiin, kussakin tuvassa 1 ryhmä eli 8 miestä. (Silloin ei vielä ollut naisia armeijassa).  Tupaani sattui 4 poikaa Varsinais-Suomesta ja 4 Pohjanmaalta.  Koska olen kaikissa asioissa keskiverto, niin olin pituudessakin ryhmän keskellä, takanani 4 pidempää pohjalaista.

Alussa oli lääkärintarkastuksia rokotuksineen.  Ryhmä kulki pituusjärjestyksessä, ja kun tuli vuoroni, niin piikittäjä löi piikin lihakseeni.  Liekö hauis ollut liian kova, kun piikki ensin taipui, sitten katkesi ja jäi pystyyn lihakseen. Takanani olleet pohjalaiset kokivat piikin katkeamisen niin karmeana, että pyörtyivät ja kaatuivat kuin puut Tapanin myrskyssä.  Itse nappasin piikin pois lihaksesta ja pyysin pistämään uuden piikin.  No, se iltapäivä oli helppo, kun pohjalaisia virvoiteltiin.

Muutaman päivän päästä jaettiin aseet ja alkoi ampumakoulutus.  Vääpeli kysyi; ketkä ovat ampuneet aikaisemmin ja missä.  Nousi 4 pohjalaista kättä ja nuorukaiset kertoivat ampuneensa niin ja niin kauan metsästysseuroissa, että ajattelin pohjanmaan hirvet tapetun jo moneen kertaan.  Tämä tiesi myös sitä, että kun varsiais-suomalaiset kiltisti kuuntelivat opetusta, niin pohjalaiset ylimielisesti hymyilivät vääpelin luennoille.  Olen sitä ikäluokkaa, että saimme lähes ensimmäisinä käyttöön rynnäkkökivärit. Ase on todella tarkka.  Ammunnat alkoivat.  Kun varsinais-suomalaiset tikkasivat kympin toisensa jälkeen pohjalaiset ampuivat ohi, niin että penkka pölisi.  Ja tietysti pohjalaiset lausuivat tuntemattoman sotilaan kuuluisat sanat; eihän tuollaasella sohololla mihinkään osu. 

Syödä pohjalaiset kyllä osasivat, mutta pitkään piti heidän odottaa, että pääsivät sotkuun.  Arvomerkit eivät ihan heti kolahtaneet.  Kesti vähänaikaa, ennenkuin pohjalaiset oppivat niinkin yksinkertaisen asian, että kenttäpiispa rinnastetaan kenraalimajuriin.

Arki sujui.  Yhtenä päivänä ilmoitettiin, että on tupien välinen uintikilpailu nelimiehisin joukkuein.  Huomattiin, ettei kukaan tuvan pohjalaisista osannut uida.  Ihmettelin, että eikö Pohjanmaalla ole mitään vanhaa hiekkakuoppaa tai brunnia, missä kersat voisivt uida.  No ei kai sitten.  Minulle tilanne oli tosi kiusallinen, koska olen huono uimari.  Vaikka muut tupamme jäsenet olivat lähes uimatieteiden maistereita, hävisimme, sillä räpiköin ensimmäistä osuutta altaassa kun muut olivat maalissa.

Suomea pitää puolustaa aluelleisesti tasaisesti.  Niinpä pohjalaisia päätyi myös aliupseerikouluun ja upseerikouluun.  Upseerikoulussa tuvassani oli kaksi pohjalaista.  Kun tuli kurssin tärkein päivä - Kirkkojärven marssi - niin meillä pioneereillä oli taktiikka valmiina.  Meidän ryhmässä minä suunnistaisin suunnistusosuuden, helpottaisin pohjalaisia niin että kantaisin heidän rensselinsä, eikä poikien tarvitsisi muuta kuin juosta perässä.  Ja mikäli eivät jaksaisi voisin tuoda heitä selkärepussa osan matkaa siinä metsässä juostessani. (Kyllä minä aseet ja rensselit kannoin, mutta en miehiä).  Taktiikka onnistui.  Sissikomppanja, joka oli aina voittanut, joutui nöyrtymään pioneerien voittaessa.  Kurssi muuten oli 149 = karhukurssi eli tarkistakaapa matrikkeleistanne.

Armeijan päättäminen on pelkkä muodollisuus.  En ollut yllättynyt, että sain laatan perusyksikköni parhaana kokelaana.  Sen sijaan olin yllättynyt, että sain upseerikoulusta kunnon-kuoma-miallin.  Yllätys siksi, että luulin mitalin menevän jollekin humoristille, itse kun olen vähän yksitotinen.

Armeista jäi vain harmittamaan, että jäin muutaman pisteen kurssimiekasta, se kun meni jollekin kierolle savoaliselle.

Armeijan jälkeen toimin paljon esimiestehtävissä. Työ tekijäänsä opetti.  Huomasin, että kokemukseni armeijassa olivat yksipuolisia, sillä ainakin työelämässä pohjalaiset pärjäävät siinä missä muutkin, sanoisin jopa että paremminkin kuin muut. Niinpä motokseni rekrytoinnissa muodostui:

Palkkaa nainen tai pohjalainen, niin saat busineksen pyörimään.

Armeijasta jäi mukaviakin muistoja.