Seurasin tv:stä kiinteistökuningatar Kaisaa vain puoli jaksoa, mutta noina minuutteina Kaisa sanoi jotain, mitä jäin miettimään.  Kaisa sanoi: "ei ihminen myy kotiaan, ihminen myy asunnon".

Vanhempani olivat töissä agraariyhteiskunnassa - siis maatiloilla- ja missä töitä siellä asunto.  Kun tuli riitaa isäntäväen kanssa, niin se merkitsi muuttoa seuraavaan paikkaan.  Muistan, että perheemme (lapsuuden) on ollut kirjoilla yhden viikon aikana kolmessa kunnassa.

Yleensä suurmiehillä on lapsuudenkoti, jota ihmiset käyvät kesätorien ympäristökierroksilla katselemassa. En voi sanoa, että minulla olisi ollut varsinaista lapsuuden kotia.  Koti, tietysti oli, mutta olin jo nuorukainen kun siihen muutin, ja pitkän matematiikan laudaturin ylioppilas kun muutin pois kohti yliopistomaailmaa. Talon peruspääoma saatiin - ja se osittain maksettiin - meidän lasten sokerijuurikkaan harvennuksella.  Sokerijuurikasta harvennettiin kesäisin sellaiset määrät, etten viitsi niitä edes mainita, koska nykyihminen ei pysty suhteuttamaan määriä ja jos pystyy, niin ei usko. Näistä kokemuksista tein päätöksen, että jos minulla joskus on perhe, niin hommaisin tavalla tai toisella asunnon, jota voisi kutsua kodiksi ja jossa asuttaisiin vähän pidempään ja joka olisi keskellä kaupunkia arvostetulla asuntoaluella.

Menin kristilliseen avioliittoon ( käytössä oli 20 kuukauden kalenteri, vanhin lapsi syntyi 20 kk häiden jälkeen). Ensimmäisen asunnon - vuokrattu puinen omakotitalo keskellä kaupunkia -pääsponsori oli rakas appeni. Tilaa oli, vähän liikaakin. Yksi ongelma talossa oli, nimittäin öljylämmitys. Eräänä aamuna lämpö oli poissa.  Epäilin, että öljypolttimeen olisi tullut vikaa.  Tutkiskelin poltinta koko päivän, muttei se asiaa auttanut.  Illalla tupa oli jo niin kylmä, että vaimo otti lapsen ja lähti sukulaisten luo lämpimään.  Oli pakko lähteä etsimään perhettä, ja koska kännyköitä ei ollut ja suku on laaja niin siinä oli rakko kantapäässä ennen kuin heidät löysin. Lopulta havaittiin, että polttoöljy oli loppunut.  Ja tietysti juuri silloin kun alkoi öljykriisi.  Raakaöljyn hinta kolminkertaistui.  Kun tilasin öljyä säiliöön, ei opintolainani riittäänyt vaan oli käännyttävä pääsponsorin puoleen.

Yhteinen päätös, että mitä pikemmin talosta pois sen parempi.  Onni potkaisi.  Päästiin ihan uuteen kerrostaloasuntoon. Kun itse opiskelin ja vaimo oli äitiyslomalla, niin saatiin maximi asumistuet, hyvä etteivät säälistä vielä tarjonneet jotakin maximin päälle. Tämä oli hyvää aikaa.

Mutta opinnotkin päättyvät joskus.  Sain töitä kotikaupunkini ulkopuolelta (yrityksessä, josta olen kertonut blogillani Spf-nära Dig). Työpaikkaa katsastaessa ihastuin heti yrityksen tarjoamaan asuntovaihtoehtoon.  Ihana vuosisadanvaihteen puutalo viihtyisine puutarhoineen.  Mutta jotenkin talosta ei saanut kotia.  Ympäristö oli outo.  Ei puhuttu kuin pesäpallosta, ja koska en ole kotoisin itärajalta tai Pohjanmaalta, jossa pesäpalloa pelataan en tuntenut pelin hienouksia. Jäin jotenkin ulkopuoliseksi. Kun työviikko loppui perjantaina niin lähdettiin kotikaupunkiin ja palattiin myöhään sunnuntai-iltana takaisin.  Haluttiin olla oikeitten ihmisten parissa.  Silloin minulle syntyi ajatus, miksen muuttaisi takaisin kotikaupunkiin, jossa viihdyin, ja kävisin sieltä töissä.

Tuumasta toimeen. Soitin kiinteistövälittäjälle, ja kysyin, että onko myynnissä asuntoa, joka ei kenelläkään kelpaisi.  Sanoin lisäksi, ettei minulla ole oikeastaan yhtään rahaa. Tutkitaan sanoi LKV.  Iltapäivällä puhelin soi,  LKV ilmoitti,että on olemassa kerrostalossa arava- asunto, joka on uusi, mutta on ollut vuoden myymättä ja aravaoikeus on mennyt.  LKV lisäsi, että tarvittaisiin 2000 mk kaupantekoon.  Rakennusfirma, joka myy asuntoa tekee tukitalletuksen jotta saan pankkilainaa, vaikka tukitalletukset olivat laittomia.  Kysyi, koska pääsisin katsomaan. Sanoin, että juuri tuo summa rahaa on, ja mitä uudessa asunnossa on katsomista.  Ilmoitin perheelle, että olen ostanut asunnon.  Vaimo kysyi, että koska käydään katsomassa, sanoin että muuttoreisulla, patjat ovat jo autossa. Niin lähdettiin, vaimo ja lapset jäivät uuteen kotiin.  Minä muutin pikkuhiljaa tavaroita työmatkoilla.

Tämä jälkeen minulla on ollut Venäjällä kämppiä, joita rosvot ovat tyhjänneet.  Lisäksi on ollut Venäjällä vanha, nykyaikaisin mukavuuksin varustettu hirsitalo, jonka veroista en koskaan Suomessa tule saamaan.

Nykyään asun keskikaupungilla arvostetulla asuntoalueella.  Olen ihminen, joka uskoo, että voin, jollen hallita elämääni ainakin vaikuttaa siihen.  En halua olla vanhus, joka istuu yhden lampun alla ja lämmittää turhaa tilaa, koska on aikanaan omin käsin rakentanut talonsa eikä sen vuoksi voi siitä luopua.

Olen tehnyt suunnitelman vanhuutta varten.  Olen tieteellisesti tutkinut, mitä vanha ihminen tarvitsee. Ne ovat viinakauppa ja terveyskeskus.  Lisäksi en halua olla henkilö, joka puolipakolla uusii uusimistaan ajokorttia vanhana ja on uhakana liikenteessä, joten linja-autoaseman on oltava lähellä.  Meille paras paikka löytynee Vilhonkadulla.

Siispä ehdotan vaimolle, että ostamme asunto-osakkeen Alkon ja tk:n puolesta välistä. 3h+s+k  79 neliötä. Muuttopäivä 1.4.2022.

Sieltä Vilhonkadulta käydään kansalaisopistolla, minä valmistan meille ruumisarkut puukäsityökursilla ja vaimo kuolinvaatteet ompelukerhossa viimeistä asuntoa/kotia varten.

Työnantajani kunnosti ja sisusti kotiamme Venäjällä 999.998 mk:lla