Yhteistyökumppanit

 

Timo Soini toistaa usein totuutta: unioita tulee ja menee. On ollut Kalmarin Unionia ja Sovetunionia ja maailma muuttuu.


Taloustilanne Euroopassa on huolestuttava, asioihin on saatava ratkaisu. Tulevaisuuden ratkaisuna voisi olla, että nykyiset AAA+++kerholaiset ja entiset yhteistyökumppanit Suomi ja Saksa ottavat vastuun ja vielä kerran löytävät toisensa.

Suomi ja Saksa sopivat seuraavaa; Euroopassa on tulevaisuudessa (Venäjän lisäksi) kaksi suurvaltaa suurSuomi ja suurSaksa. Lisäksi sovitaan, ettei toisten sisäisiin asioihin puututa.


Maantieteelinen jako tapahtuu siten, että Suomi saa pohjoismaat (Tanskaa lukuunottamatta) ja entisen itä-Euroopan. Saksa saa länsi-Euroopan. Iso-Britannia annetaan osavaltioksi Yhdysvalloille, koska heillä on lähes sama kieli. Venäjä saa entisen Neuvostoliiton maat.


Eurooppaan tulee kaksi valuuttaa Suomen markka ja Saksan markka.


Saksa saa houkuteltua Suomen ko. operaatioon vetoamalla paisi talouden pelastamisella, myös sillä että Saksan mukaan Suomella on oikeus omiin viininviljelmiin tulevaisuudessa Bulgaariassa ja Kreikassa. NykySaksassa on jo viininviljelyä - Suomessa ei.


Kun valloitusoperaatio alkaa, niin on siinä suomi-pojalla ihmettelemistä kun aamuyöstä Tallinnassa menee viro-tytön kanssa yökerhosta kämpille ja suomalaisten iskujoukkojen kärki on jo raatimiehen torilla.


Kun operaato on loppuunviety, niin Suomessa on kolme merkittävää politiikkoa; presidentti, pääministeri mutta ennenkaikkea Saksan suurlähettiläs.

Myös standard poors ( normiköyhät) ovat tyytyväisiä, kun Kreikan, Italian, Portgalin ja Espanjan taloudet Saadaan kuntoon. Eipä tarvi kymmensien maiden hallitusten miettiä, minne lähettää ja kuinka paljon rahaa talouksien pelastamiseksi.